Luonnonmukaisesta hyvinvoinnista & elämäntavasta, Feng Shuista, vaihtoehdoista, ympäristöstä & harmoniasta, parantamisesta, paranemisesta, Hyvän Olon Sisustuksen tarjoamista tuotteista.
maanantai, 23. tammikuuta 2012
Upeaa Vesi Lohikäärmeen Vuotta 2012
Kuten moni tietääkin, on Vesi Lohikäärmeen vuosi alkanut! Lohikäärmeen vuosi on yleisesti ottaen kunnianhimoisten tavoitteiden, voiman ja uskaltamisen aikaa. Tapahtumat näyttävät siltä kuin ne olisivat triplasti upeita ja intensiivisiä. Lohikäärmeen vuoden energia ja vitaliteetti voi tehdä toiset ihmiset yli-optimistisiksi. Lohikäärmeen vuosi on erityisen hyvä aika aloittaa yrityksiä, mennä naimisiin, saada lapsia ja ottaa uskomattomia riskejä. Globaalilla tasolla voit odottaa äärimmäisiä maan muutoksia kuten maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia ja hyökyaaltoja. Lohikäärmeen energia on yleisesti kasvun ja laajentumisen aikaa, mutta tänä vuonna vesi hillitsee jonkun verran lohikäärmeen olemusta. Enemmän tulee pintaan laajemman hyvän jakaminen ja kehittäminen. Vuodessa vallitsee tietynlainen odottamisen ja tilanteiden katsominen ensi etäältä ja harkitseminen mukaan lähtöön. Vuosi lisää demokraattisuutta ja vapaamielisyyttä ja vesi myös rauhoittaa lohikäärmeen vuotta sillä tavalla, että se tuo viisautta ja kykyä keskittyä olennaisiin asioihin juuri sillä hetkellä. Tämä vuosi opettaa tekemään valintoja ja luopumaan sellaisesta, joka on mahdotonta ja tarpeetonta koska tämä auttaa suuntaamaan energiaa harvempiin, mutta paljon palkitsevimpiin kohteisiin.
Aasian kulttuureissa lohikäärmeen ominaisuudet ovat vastakkaisia eurooppalaisille näkemyksille. Lohikäärme ei ole paha, vahingollinen vihollinen. Sen sijaan lohikäärme symboloi kuninkaallisuutta, omaisuutta, viisautta ja hyväntahtoisuutta. Lohikäärmeellä on jalomielisiä ja henkisiä ominaisuuksia ja se on temppelien ja luostareiden suojelija. Lohikäärmeellä on maagisia ominaisuuksia, koska se voi muuttaa muotoa ja muuntaa itsensä minkälaiseksi olennoksi tahansa. Lohikäärme tuo sateen ja se edustaa maskuliinista yang-voimaa. Kiinassa taivaallinen lohikäärme Tien Lung suojelee jumalia ja jumalattaria taivaassa. Tien Lung lentää taivaan läpi jahdaten aurinkoa. Lohikäärme on myyttinen olento ja muinaisina aikoina alkuperäiset ihmiset ovat palvoneet tai olleet tietoisia käärmeistä ja auringosta.
Alla olevasta taulukosta voit tarkistaa oletko syntynyt lohikäärmeen vuonna..
OLETKO VOIMAKAS JA INTOHIMOISEN SUPERPOSITIIVINEN LOHIKÄÄRME?
Puulohikäärme 16.2-3.2.1905
tulilohikäärme 3.2.1916-22.1.1917
maalohikäärme 23.1.1928-9.2.1929
metallilohikäärme 8.2.1940-26.1.1941
vesilohikäärme 27.1.1952-13.2.1953
puulohikäärme 13.2.1964-1.2.1965
tulilohikäärme 31.1.1976-17.2.1977
maalohikäärme 17.2.1988-5.2.1989
metallilohikäärme 5.2.2000-23.1.2001
vesilohikäärme 23.1.2012-9.2.2013
puulohikäärme 10.2.2024-28.1.2025
Lohikäärme on viides eläinradan merkki. Tämä jakso on se, kun kasvit kasvavat ja laajenevat voimakkaasti. Elämänvoima, universumin yang-puoli on hyvin vahva. Tämä voimakas elämänvoima on täysin näkyvää ihmisissä, jotka ovat syntyneet lohikäärmeen vuonna. Lohikäärmeet ovat anteliaita, älykkäitä ja päättäväisiä yksilöitä, jotka tietävät tarkasti mitä he haluavat ja taatusti tekevät kaikkensa saavuttaakseen sen. Valta on se mitä lohikäärme todella haluaa ja hän myös uskoo ansaitsevansa sen. Lohikäärmeet ovat oppoturnisteja ja he etsivät ikuisesti uusia teitä vakauttaakseen asemansa.Onnekkaat lohikäärmeet ovat vahvoja, hyvin älykkäitä ja menestyvät missä tahansa mihin he ryhtyvät. Lohikäärmeet ovat innostuvia, rehellisiä ja pystyvät välttymään monilta ongelmilta. He ovat myös anteeksiantavia ja lojaaleja. Innokkuus on tarttuvaa ja heillä täytyykin olla joku asia tähtäimessä. Lohikäärmeen heikkouksia voivat olla ylimielisyys, epäluottamus (toisia kohtaan) sekä naurettavuus.
Naurettavan loistokasta VesiLohikäärmeen vuotta kaikille!
Palvelusivuiltani voit lukea lisää kiinalaisesta astrologiasta ja tilailla vaikka astroprofiileja: http://www.naturalhealer.fi/pages/kiinast.php
Tunnisteet:
12 vuosieläintä,
kiinalainen astrologia,
lohikäärme
| Toiminnot: |
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



0 kommenttia:
Lähetä kommentti