perjantai, 17. joulukuuta 2010

Lämpöä ja tunnelmaa joulukotiin fengshuin avulla


Kylmä talven aika, pimeys ja kaamos ovat täällä. Joulukin kurkistaa jo nurkan takaa. Jouluvaloja on viritelty, piparintuoksua haisteltu ja kynttilät palavat; me tarvitsemme todellakin näitä tänä ajanjaksona. Tuntuu vain, että monille ihmisille joulun ajasta on tullut hyvin stressaava aika vuodesta. Miten kykenisimmekään saamaan itsellemme rauhaa ja pitämään mielemme stressittömänä myös joulun aikana? Koska fengshui on hyvin vahva työkalu kykenet sen avulla luomaan rauhoittavan ja harmonisen energian ympärillesi myös jouluna. Tässä annan muutamia helppoja perusvinkkejä kodin joulukoristeluun ja toivon että nämä auttavat helpottamaan stressiä ja pystyt todella nauttimaan tästä kauniista vuodenajasta.



Fengshuin mukaan kylmänä vuodenaikana on hyvä lisätä ympärillesi tuli-elementtiä eli tulen energioita ja värejä. Tässä auttavat mm. monet kynttilät, tulisija, sauna, kirkkaat jouluvalot sekä hohtavat kullan ja punaisen sävyiset joulukoristeet. Myös puu-elementin tuominen kotiin kylmänä vuodenaikana tuo enemmän positiivisen energian liikettä, joka monesti kylmänä talviaikana on jähmeää. Puu-elementtiä ovat vihreän eri sävyt, viherkasvit, joulukukat ja erityisesti joulukuusi.



Kynttilät
Voit käyttää kynttilöitä kotona pitääksesi kodin energian raikkaana, selkeänä ja tunnelmallisena. Kynttilät, erityisesti luonnonkynttilät kuten soijavahasta tai mehiläisvahasta tehdyt kynttilät tekevät erinomaista työtä puhdistaessaan tilan energioita missä tahansa kotona. Kynttiläthän ovat aina erinomaisia käyttää fengshuissa, mutta erityisesti jouluun ne kuuluvat kuin itsestään selvänä asiana. Kynttilästä loimottava tuli puhdistaa ja selkeyttää energioita kun taas lämpö ja pehmeä hehku voivat todella rauhoittaa epätasapainoisia tunteita ja murehtimista. Kynttilän ääreen onkin hyvä pysähtyä mietiskelemään tai selkeyttämään stressaantunutta mieltä. Voit sijoittaa isoja kynttilöitä tai tehdä eri korkuisista kynttilöistä kynttiläryhmiä ja sijoittaa nämä esim. etelään, lounaaseen, koilliseen tai kodin keskustaan. Vähemmän kynttilöitä voit polttaa kodin muilla alueilla, mutta yksittäinen pieni tuikku tai pikkukynttilä ei vielä ole liian vahva tuli-tehoste, joten niitä voit oikeastaan käyttää ihan joka alueella ilman, että se heikentäisi alueen perusenergioita liikaa. Kynttilät ovat myös erityisen hyviä makuuhuoneessa, kylpyhuoneessa ja ruokapöydällä tai olohuoneessa. Kauniit kynttilänjalat eri väreissä ja muodoissa tuovat vielä erityisen lisänsä joulukoristeluihin ja tunnelmiin. Suolasta tehdyt kynttilätuikut ovat myös erityisen hyviä, koska ne samalla parantavat huoneilman laatua.



Tuoksut
Kodin ilma luo erityisen tunnelman ympärilleen. Jouluun liitetään automaattisesti tietyt tuoksut, joten voit käyttää tuoksuja hyväksi kun tahdot luoda joulumieltä helposti ja vaivattomasti. Aromaterapia-öljyjen käyttö on helppoa, laita vain muutama tippa tuoksua tuoksulyhtyyn ja saat ihanan tuoksutunnelman lisäksi myös aromaterapian hoitavat ominaisuudet. Virittääksesi itseäsi joulutunnelmaan voit valita tiettyjä aromaattisia tuoksuja: makea mandariiniöljy, raikas sitruuna, lämmin kaneli, mustakuusi tai muut havupuun tuoksut luovat jouluista mieltä sinulle. Jos olet kovin kiireinen voit myös käyttää aromaterapeuttisia suihkeita ja saat nopean tuloksen hetkessä. Itse käytän tänä vuodenaikana paljon erilaisia aromaterapeuttisia tuoksuja ja ne auttavatkin selviämään helpommin pimeistä päivistä, joita marras-ja joulukuussa on paljon. Lisää tietoja tuoksujen vaikutuksista löydät mm. sivuiltani Hyvän Olon Sisustuksen Kauppaja kohdasta Eteeriset öljyt.



Viherkasvien/kukkien käyttö
Elävät kasvit ovat aina hyvää fengshuita, koska ne tuovat parantavan luonnon energian kotiisi. Tuo kotiisi muutamia kauniita kasveja ja valitse ainakin yksi sellainen kasvi, joka puhdistaa kodin ilmanlaatua. Parhaimmat alueet sijoittaa vahvat, runsaat ja terveennäköisen viherkasvit ovat itä, kaakko ja etelän alueet kotona. Voit erityisesti näille alueille sijoittaa erilaisia kasviryhmiä tai isompikokoisia kasveja. Pieniä kasveja tai joulukukkia voit sijoittaa kotiin vapaasti ja erityisesti voit tuoda niitä sellaisille alueilla, jossa on paljon aktiviteettiä kuten olohuone tai perheen oleskeluhuone.

Vaikka tuli-elementtien käyttäminen kotona on erittäin suositeltavaa kylmänä vuodenaikana ei kuitenkaan tule unohtaa fengshuin pääperiaatteita tasapainoisesta kodista. Joskus jouluna tuli-energian käyttäminen voi nimittäin mennä liiallisuuksiin ja tällöin voitkin huomaamattasi luoda kotiin sellaisen energian, joka edesauttaa loppuun palamista ja kaikenlaisia tunnepurkauksia. Joululoman jälkeen voi tuntea toisinaan hyvin matalaa energiavärähtelyä juuri siksi, että tuli elementti on ollut epätasapainossa kotona ja tämä on voinut vaikuttaa yleiseen olotilaan. Joten kannattaa siis muistaa kohtuus tässäkin asiassa! Vesi ja metalli elementtien väreillä voit luoda raikkaan ja rauhoittavan tunnelman kotiisi ja tämä tasapainottaa, jos tuli-elementtiä käytetään erityisen paljon joulun aikana. Vesi elementtejä ovat sinisen eri sävyt ja metallielementtejä ovat valkoisen ja hopean eri sävyt.


Lämpöä ja tunnelmallista joulukoristelun aikaa!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti